Eipä ole ollut aikaa kirjoitella blogiin, pennut veivät ajan niin totaalisesti.
Viikon ikäisenä Micu-poika aloitti antibioottikuurin, koska oli epäilys, että on hörpsäissyt maitoa väärään henkeen. Antibioottina jo Miinallakin ollut Amovet, annoksena 0,08 ml kahdesti päivässä. Micu kuitenkin vain tappeli tissin syöntiä vastaan, tirpotti nokka taivasta kohti eikä hieromiset ja uittamiset juurikaan auttaneet ruokahalun herättämiseksi. Pojan voimat alkoivat pikkuhiljaa hiipua. Micu nukkui pois lauantaina 24.5. klo 23, minun käsiini, toista tuntia kestäneen elvytyksen jälkeen. Elli-tyttö jäi yksin.
Elli oli reipas ja teerevä, söi hyvin. Sunnuntai-iltaan saakka. Silloin alkoi tissin näpistely, paino kuitenkin oli vielä noususuunnassa. Maanantaita vasten yöllä en saanut Elliä syömään nimeksikään ja neiti alkoi tirpottaa nenu taivasta kohti niin kuin veljensäkin muutama päivä aikaisemmin. Eli todennäköisesti maito oli mennyt väärään rööriin ja seurauksena hengitystietulehdus. :( Maanantaiaamuna soitto leikanneelle lääkärille ja antibioottia kehiin, nyt pyysin Synuloxia, kun ei se Amovet pikkupoikaa näyttänyt auttavan. Koska maidon menekki oli nyt jotensakin vähäistä, lypsin Miinan tissimaitoa pakkaseen pieniin ruiskuihin ja jääpalarasiaan.
Ellin ruokahalu alkoi palata ja painokin nousta, Synulox vaikutti tehoavan pöpöseen. Antibioottikuurin toisena päivänä paino nousi jo 16 g. Illalla alkoi sitten taas tissin näpistely eikä tissi kelvannut imettäväksi. Painon nousu syöntikerralla oli gramman, parin luokkaa. Yöllä tissiteltiin kahdesta kolmeen, tuloksena pipetistä pari lisägrammaa, kun ei tissi kelvannut. Neiti oli syönyt koko päivän n. kolmen tunnin välein, tiuhempaan oli tissiä turha tarjoilla, ei se kelvannut. Siispä laitoin kellon soimaan aamuksi kuudeksi, silloin olisi taas antibiootin antamisen aikakin. Kun aamulla heräsin kellon soittoon, ei pikkuinen Elli herännyt enää tissille. Elli oli kuollut todennäköisesti heti kello kolmen tissityksen jälkeen.
Tämä tarina oli tässä. Miina-äiti voi onneksi hyvin, nuoli molempia menetettyjä pentujaan vielä niiden poisnukkumisen jälkeen, niin ei ole tarvinnut kadonneita pentuja etsiä. Nyt, pari vuorokautta viimeisen pennun menettämisen jälkeen, Miina vaikuttaa pirteämmältä kuin pentuja hoitaessaan. Miina on viisas mopsiäiti, Miina tiesi varmasti enemmän kuin me ihmiset osaamme arvellakaan. Miina tiesi ehkä senkin, miten tässä lopulta käy?
Kiitos kaikille, jotka ovat myötäeläneet ja tukeneet meitä tänä aikana ja ottaneet osaa suurtakin suurempaan suruumme. Iso kiitos.
torstai 29. toukokuuta 2008
maanantai 19. toukokuuta 2008
Kuvia perjantailta ja ekoilta synttäreiltä ;)
Heipä hei, Miina-mamma tässä taas ja äiskä sihteerinä. ;)
Ekaksi saatte kattella Päivin ottamia kuvia perjantailta. Päivi kävi meitä täällä hoitamassa, että mamma sai ottaa päikkärit. Suurkiitos Päiville kuvista! Äiskä ei olekaan viime viikolla jaksanut edes kuvailla meitä, kun meillä on ollut niin rankka viikko.
Äiskä ja Elli
Elli köllöttää
Elli on TAAS tissillä! =:o Mutta Elli onkin kasvanut kovasti. :)
Ihmisillä on joku ihme fiksaatio koiranpentujen tassuihin. :)
Ellin tassu
Tässä on mun yksiö. Nää on sitten jo äiskän eilen sunnuntaina ottamia kuvia.
Ja taas tissikuvia. Mutta eipä ne nuo piiperoiset muuta vielä teekään kuin nukkuu ja tissittää.
Mun leikkaushaavani on tosi siisti. Se oli jo heti leikkauksen jälkeen sellainen, että hyvä jotta sen olemassaoloa huomasi. Tässä se on kuuden päivän ikäinen. Eikä onneksi ole tulehtunut! :)
Tänään mun vauvani täyttivät kokonaisen viikon. :) Micu painaa jo melkein 300 g, ihan muutamaa grammaa vaille. Micun syntymäpaino oli 188 g. Elli painaa n. 240 g, tomera tyttö. Ellin syntymäpaino oli 136 g.
Micu
Elli
Ekaksi saatte kattella Päivin ottamia kuvia perjantailta. Päivi kävi meitä täällä hoitamassa, että mamma sai ottaa päikkärit. Suurkiitos Päiville kuvista! Äiskä ei olekaan viime viikolla jaksanut edes kuvailla meitä, kun meillä on ollut niin rankka viikko.
Minä ja mun vauvat :)
Mun piskuinen tyttöni on saanut nimen, hän on Elli.
Elli tissittää. :)
Elli tissittää. :)
Äiskä ja Micu-poika. Äiskä sanoo, että muuten hyviä nuo digikamerat, mutta kun kuvissa näkyy sitten kaikki mustapäät, ihohuokoset ja hikipisarat. :)
Äiskä ja Elli
Elli köllöttää
Elli on TAAS tissillä! =:o Mutta Elli onkin kasvanut kovasti. :)
Ihmisillä on joku ihme fiksaatio koiranpentujen tassuihin. :)
Ellin tassu
Tässä on mun yksiö. Nää on sitten jo äiskän eilen sunnuntaina ottamia kuvia.
Ja taas tissikuvia. Mutta eipä ne nuo piiperoiset muuta vielä teekään kuin nukkuu ja tissittää.
Mun leikkaushaavani on tosi siisti. Se oli jo heti leikkauksen jälkeen sellainen, että hyvä jotta sen olemassaoloa huomasi. Tässä se on kuuden päivän ikäinen. Eikä onneksi ole tulehtunut! :)
Tänään mun vauvani täyttivät kokonaisen viikon. :) Micu painaa jo melkein 300 g, ihan muutamaa grammaa vaille. Micun syntymäpaino oli 188 g. Elli painaa n. 240 g, tomera tyttö. Ellin syntymäpaino oli 136 g.
Ja tässä "synttäriposeeraukset" ;)
Micu
Elli
Ellin tassut :)
Lapsukaiset ovat jo tiukasti elämässä kiinni. :) Painot nousevat hyvää vauhtia, 20 - 30 g vuorokaudessa. Mamma on ollut huolissaaa mun tissimaidon riittämisestä, kun lauantaina lopetettiin tissimaitolääke, niin meinasi loppua maidon tulokin. Siispä uudestaan tissilääkettä ruiskulla suuhun. Mää oon reipas äippä ja otan kiltisti niin tissilääkkeen kuin antibiootinkin. Mamma on ollut huolissaan myös mun syömättömyydestäni. Minulla oli kerättynä vararavintoa kaikkien niiden viiden mopsivauvan ruokkimiseen. Nyt ne vararavinnot on käytetty Micun ja Ellin tissittämiseen. Mutta ruoka ei vaan maistu. :( Äiskä epäilee, että antibiootti aiheuttaa ruokahaluttomuuden. Ainakin se on vetänyt minun vatsani löysäksi ja tissihommissakin meinaan tukehduttaa mamman, kun päästelen jotensakin pahan hajuisia rupsuja. =;o Mutta elämme toivossa, että rupsuttelu ja vatsanvääntely loppuu, kun tänä iltana otetaan viimeisen kerran antibioottia. Mamma on syöttänyt minulle ruiskulla viiliä ja piimää, ja maidon tulo onkin kiihtynyt. Eilen Pugemonin kennelin Sanna antoi äiskälle Neuta, joka maistuikin vallan mainiosti, ekalla kerralla... Kiitos Sannalle siitä! Eilen illalla äiskä mokoma onnistui huijaamaan minua... Mää luulin, että pääsin varastamaan kissan ruuat keittiöstä ja vetelin ne ihan hyvällä ruokahalulla. Mutta mamma olikin laittanut "ansan" minulle; piilottanut vauvanappulaa kissanruuan sekaan. =:o Niin oon mää syönyt sitä Neuta sen ekankin kerran jälkeen, hyvää se on, mutta eihän sitä mahotonta mahan täydeltä. ;)
Tiineysaikana piti vaihtaa Nutron vauvanappula Eagle Packin vastaavaan, kun Nutroa ei mistään saanut. Ja mää en siitä uudesta nappulasta tykkää kyllä olleskaan. Tyyne sitä kyllä vetelee ihan hyvällä ruokahalulla. Iskä löysi tänään sitten lemmikkiliikkeestä pikkupussin just sitä Nutron vauvanappulaa, jota me Tyynen kanssa syötiin aikaisemmin, ja osti sen pussin pois kuleksimasta. Jospa nappulat alkaisi nyt maistua, kun on vanha tuttu merkki tyrkyllä. Sitten iskä toi kaupasta ruuan höysteeksi Pedigreen Junior-purkkiruokaa. Soon hyvää, melkein niin kuin kissan ruokaa. ;)
Mutta mää meen nyt hoiteleen mun vauvoja. Olkaa huoleti, pentulaatikossa kaikki hyvin. :)
Vauvaterveisin Miina, sinnikkäiden pikkusissien ylpeä äiti :)
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Kun kaikki ei mene niin kuin suunnitellaan
Meillä tuhisee pentulaatikossa mopsivauvoja. Nyt kun Miina hoitelee lapsiaan, pääsen itse avaamaan tuntojani tänne.
Miinan laskettuaika ensimmäisestä astutuksesta oli perjantaina 16.5. Miinan lämpö laski 36,4 asteeseen kuitenkin melkein viikkoa aikaisemmin, lauantaina 10.5. Saman päivän aikana lämpö alkoi nousta taas ylöspäin. Oli menossa 57. tiineysvuorokausi. Varauduin siihen, että seuraavana yönä meillä synnytetään. Mutta Miinapa nukkuikin yön tyynen rauhallisesti.
Kun sunnuntaina aamupäivällä lämmön laskemisesta oli kulunut vuorokausi, soitin päivystävälle eläinlääkärille alanko jo huolestumaan, kun synnytys ei käynnisty. Eläinlääkäri kehotti odottamaan vielä iltaan ja soittamaan sitten uudestaan, jos synnytys ei ole alkanut. Ja me odotimme ja odotimme. Muutaman kerran Miina nosti häntäänsä ja peppuansa siihen malliin, että johonkin sattui. Mutta ei petaamista, ei läähättämistä, ei mitään merkkejä avautumisvaiheesta. Vaikka eipä Miina petaillut eikä läähätellyt edellisen synnytyksen aikanakaan syyskuussa 2005.
Sunnuntai-iltana soitin uudestaan päivystävälle eläinlääkärille ja hän kehotti tulemaan vastaanotolle. Keisarileikkaus alkaisi luultavasti olla ajankohtainen. Eläinlääkäri teki Miinalle sisätutkimuksen ja totesi, että kohdun suu ei ole vielä täysin auki. Kohtu oli avautunut n. sormen läpimitan verran. Eläinlääkäri neuvoi minulle, miten tutkia kohdun suun avautumista ja suositteli, että odottaisimme vielä yön yli, josko yön aikana jotain alkaisi tapahtua. Jos pennut eivät syntyisi seuraavana yönä, niin aamulla tehtäisiin keisarileikkaus, koska lämmön laskusta ja nousun alkamisesta oli kulunut jo 1,5 vuorokautta. Niinpä lähdimme takaisin kotiin ja vietimme jälleen rauhallisen yön. Aamuyöllä tutkin, oliko kohtu avautunut. Hiukkasen oli avautumista tapahtunut. Aamulla kello herätti ennen kahdeksaa tekemään sisätutkimusta: kohtu auki. Soitin jälleen lääkärille, jonka vastaanotolla edellisenä iltana kävimme. Minulla oli oksitosiinia jääkaapissa ja eläinlääkäri kehotti minua pistämään sitä Miinalle. Ja jos supistuksia ei alkaisi kuulua, niin leikkaukseen. Eipä auttanut oksitosiinikaan ja raskain mielin pakkasimme kylmälaukun lämpöpulloineen ja lähdimme lääkäriin.
Miina keisarileikattiin siis maanantaina 12.5.2008. Tuloksena viisi mopsilasta; kaksi mustaa poikaa, musta tyttö, fawn poika ja fawn tyttö. Painot 100 - 188 g. Samalla Miinalle tehtiin sterilisaatio. Miina sai 7 päivän antibioottikuurin, Amovet vet 50 mg/ml, 3 ml kahdesti päivässä. (Pyytäkää hyvät ihmiset lääkäriltänne antibiootiksi tuo Amovet, on todella maistuva liuos eikä tarvitse tapella niiden Synulox-tablettien kanssa. Näin niin kuin välihuomautuksena.) Miinan heräillessä odotimme maidon laskeutumista ja kyllähän sitä pikkuisen alkoi tisuleista tullakin niitä puristaessa. Siispä lähdimme vielä vähän pökkyräisen Miina-äidin kanssa kotiin lämpölaukku täynnä mopsilapsia.
Maidon tulo kuitenkin lakkasi kotiin päästyämme. Edes ”lypsäminen” ei auttanut. Niinpä aloin keittelemään vauvoille koiran äidinmaidonvastiketta, jota syötin tuttipullolla ja ruiskulla pienokaisille. Miinaa, joka oli ollut edellisille pennuilleen todella huolehtivainen äiti, ei pentulaatikon elämä jaksanut kiinnostaa pätkääkään. Miina istuskeli surkean näköisenä kauimmaisessa nurkassa mahdollisimman kaukana pentulaatikosta. Miina vaikutti miettivän, kuka kumma on käynyt pyöräyttämässä pennut hänen laatikkoonsa ja mihin hänen vatsansa on kadonnut...
Maanantai-iltapäivällä soitin leikanneelle lääkärille ja kerroin, että maitoa ei tule. Saimme maidon laskeutumisen Primperan 1 mg/ml oraaliliuosta 2,5 ml kahdesti päivässä viiden päivän ajan. Silläkään ei ollut vaikutusta maidon laskeutumiseen ja sinnikkäästi jatkoin pikkuisten pulloruokintaa. Iltapäivällä soi ovikello ja oven takana odotti yllätys: siellä oli meidän vauvoille tissit! :-)) Kasvattajaystäväni Kontinahon Inka tuli Diana-mopsinsa kanssa imettämään meidän vauvoja. Dianalla oli tuolloin vajaan viiden viikon ikäiset mopsivauvat. Emme kuitenkaan saaneet kaikkia vauvoja imemään narttua, vain pienimmän pojan ja mustan tytön. Mutta hyvä näinkin.
Kun pennut olivat 14 tunnin ikäisiä punnitsin ne. Painot olivat laskeneet, mustalla tytöllä eniten, 16 g. Se on paljon pienessä keskosena syntyneessä mopsivauvassa. Otin mustan tytön tehoruokintaan, jotta painon lasku loppuisi ja alkaisi toivon mukaan kääntyä nousuksi. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että minun olisi pitänyt ymmärtää punnita lapsia alusta asti tiuhaan, jotta olisin huomannut tarpeeksi ajoissa painojen huolestuttavan laskemisen.
Yöllä heräsin puolen tunnin nokosilta, jossakin välissä kun on nukuttava. Löysin mustan tytön kuolleena pentulaatikosta. Voi surua, kun pieni lähti mopsienkeliksi 16 tunnin ikäisenä. Myös toinen mustista pojista oli veltto ja kuoleman rajamailla. Yritin elvyttää poikaa hieromalla ja antamalla sokerivettä. Turhaan, pieni poika kuoli minun käsiini kohta siskonsa jälkeen. Iski hirveä paniikki ja hätä muiden pentujen puolesta. Soitin päivystävälle eläinlääkärille onko pennuille mitään tehtävissä, kun maitoa ei edelleenkään tule ja pennut kuolevat käsiin pulloruokinnasta huolimatta. Eläinlääkärin kanssa tuli puheeksi oksitosiini, että se auttaa maitoa laskeutumaan. Minullahan oli sitä vielä yhden pistoksen verran jääkaapissa ja pistin sitä heti Miinalle. Kuten lääkäri puhelimessa sanoi, viiden minuutin kuluttua Miinalta tuli maitoa! Ja saman tien Miina alkoi hoitamaan pentujansa nuolemalla niitä. Tätä Miina ei ollut suostunut aikaisemmin tekemään. Minulta pääsi itku ja sanoin puhelimessa eläinlääkärille, että ”Nyt meillä on Äiti!”
Aloimme tissittämään pentuja tunnin välein. Paljoa ei maitoa kerrallaan mennyt, mutta vähäkin oli arvokasta pienille. Lisäksi maidon tulo lakkasi taas, ja jouduin siirtymään kokonaan pulloruokintaan Silmiä painoi väsy, mutta sen jälkeen, kun olin löytänyt mustan tytön laatikosta kuolleena, tuntui, että en uskalla poistua laatikon ääreltä mihinkään saatikka nukkua. Minun on pakko seurata koko ajan, että Miinan pienokaiset hengittävät. Jossain vaiheessa aamua oli kuitenkin pakko luovuttaa ja ottaa tissitysten välissä pieniä torkkuja.
Tiistaiaamuna menin taas eläinlääkärille hakemaan lisää oksitosiinia maidon laskeutumiseen. Olin reissussa puolisen tuntia ja kun palasin, kaikista pienin, syntyessään 100-grammainen poika, oli veltto ja elottoman tuntuinen. Paino oli laskenut 80 grammaan. Pentu oli kuitenkin vielä elossa ja aloitin elvytyksen, hierontaa ja sokerivettä. Mutta pieni poika kuoli käsiini aika täsmälleen vuorokauden ikäisenä. Silloin tuntui, että minä en enää jaksa. Olin suunnattoman pettynyt itseeni ja omaan osaamattomuuteeni, että en pystynyt pitämään pentujani hengissä. Tuli sellainen olo, että olkoon, menköön loputkin, kun eivät kerta pysy hengissä. Ei jaksa enää... Mutta pakko oli ryhdistäytyä ja alkaa huolehtimaan kahdesta jäljellä olevasta pennusta ja niiden hyvinvoinnista. Olihan meillä vielä jäljellä isoimpana syntynyt musta poika ja toiseksi pienin vaalea tyttö. Pistin Miinalle oksitosiinia, mutta sillä ei tuntunut olevan vielä kovin vaikutusta. Kyselin myös sijaisemoa pennuille ja ystäväni Johanna lupasikin, että voisin tuoda pennut hänen Diiva-bostonilleen, jolla oli tuolloin 10 päivän ikäiset pennut, jos Diiva hyväksyisi meidän käenpoikasemme pesäänsä. Pistin kuitenkin Miinalle vielä oksitosiinia ja kolmas pistos sai maidon kunnolla laskeutumaan. Siispä meidän ei tarvinnutkaan turvautua sijaisemoon.
Tiistaipäivä kului tunnin välein tissitellessä ja välissä pikkunokosia ottaessa. Myöhään iltapäivällä tyttö alkoi tuntua veltolta, heikolta ja kuivalta. Tiesin, että Inka-ystävällä on keittosuolaliuosta ja nesteyttämisvälineet ja soitin Inkan nesteyttämään pentua. Varalta nesteytettiin poikakin. Inka toi mukanaan myös kermaviilistä ja kananmunankeltuaisesta sekoitettua ”äidinmaidonkorviketta”, jota syötimme ruiskulla pennuille. Iloksemme tyttöpentu alkoi piristymään. Inka jäi kanssani hoitamaan pentuja kahden ruokailun ajaksi. Pennut eivät vieläkään oikein osanneet imeä, vaan tissiä piti antaa ”pakkosyöttämällä” eli lypsämällä suuhun varovasti. Olin aivan puhki ja lopussa väsymyksestä ja vastoinkäymisistä. Minulta pääsi hysteerinen itku ja sanoin Inkalle, että minä en jaksa enää tätä yksin. Miehelläni oli työnsä ja hän huolehti meidän muut koiramme, joten en raaskinut häntä vaivata pentuja hoitamaan, vallankin kun se tuntui olevan niin vaikeaa. Ehdotin Inkalle, että hän tulisi koiriensa kanssa meille asumaan muutamaksi päiväksi, sillä nyt todella tarvitsisin osaavaa ihmistä tuekseni. Päätimme kuitenkin, että minun on helpompi lähteä Miinan ja kahden pennun kanssa Inkan luokse kuin Inkan tulla meille kolmen aikuisen mopsin ja viiden pennun kanssa. Niinpä pakkasin tavaraa muutaman päivän poissaoloa varten ja muutimme Inkan luokse Inkan imetys- ja keskoshoitokouluun.
Inka teki pennuille hunajavettä (yksi osa hunajaa, yhdeksän vettä), jota annettiin pennuille aina imetyksen alla, jotta jaksaisivat imeä. Myös Nutriplus-geeli annettiin ennen imetystä. Pennut alettiin punnitsemaan ennen syöttöä ja syötön jälkeen, jotta nähtäisiin, saavatko pennut imemällä minkään vertaa maitoa. Annoimme pennuille myös kermaviili-kananmunankeltuais-sekoitusta ja koiran äidinmaidonkorviketta. Pidimme huolen, että jokaisella ruokkimiskerralla pentujen paino nousisi ainakin pari grammaa, koska se toinen gramma oli sitten pissaa ja kakkaa, joka katosi aina Miinan pestessä pentujaan ennen seuraavaa syöttämistä.
Niinpä pennut alkoivat voimistua ja heräillä henkiin. :-) Inka vähätteli omaa osuuttaan pentujen piristymisessä, mutta ilman Inkaa minulla ei olisi nyt yhtään pentua laatikossa, siitä olen aivan varma. Olen suunnattoman kiitollinen Inkalle siitä, että Inkan neuvoilla nämä pienet alkoivat saada elämän syrjästä kiinni, ja että sain olla Inkan luona hoitamassa näitä pikkuisia elämän syrjään kiinni. Hoitelimme Miinan kanssa pentuja Inkan luona vielä keskiviikon ja torstain. Sitten totesimme, että emmeköhän me nyt jo pärjää kotonakin, kun painotkin olivat jo hyvässä nousussa. Ja Inkahan olisi vain puhelinsoiton päässä, jos meillä hätä tulisi.
Raskasta oli vieläkin pentujen hoito. Kun ruokkii tunnin välein pentuja emon tissistä ja lisäruoalla, niin paljoa ei nukkumaan ehdi. Onneksi Heikki huolehti muut koirat, joten sain rauhassa keskittyä pentujen elämän ylläpitämiseen. Olo oli kuitenkin aika zombimainen, olin ollut alkuviikosta saakka kuin koomassa ja toiminut kuin unessa. Itku tuli pienimmistäkin asioista, kuten sellaisesta, että jo tovin sisäsiistinä ollut Tyyne oli pissannut lattialle, kun en ehtinyt viemään ulos ollessani koirien kanssa yksin kotona.
Perjantaina Päivi-ystäväni tuli toviksi hoitamaan pentuja, jotta sain nukuttua ruhtinaalliset parin tunnin yhtäjaksoiset päiväunet. Suunnattoman suuret kiitokset Päiville pentujen hoitamisesta ja minun makoisista unistani. :-) Sen jälkeen alkoi näkyä jo valoa putken päässä; vähänkin pidemmät unet niiden puolituntisten unenpätkien jälkeen tekivät terää ja pentujenkin paino oli hyvässä nousussa. Pennut imivätkin jo ihan reippaasti, vähän täytyi välillä autella, kun uni tuli kesken tissityksen. Mutta mihinpä meillä kiire; pennut ottivat pieniä tirsoja Miina-mamman lämpimillä tisseillä ja jatkoivat kohta syömistä.
Ruokintavälejä pystyi jo pidentämään reippaaseen tuntiin. Pojalle ei välttämättä joka kerta olisi ruoka maistunutkaan, mutta syötin sillekin joka kerta edes vähän mamman maitoa. Lauantaina tuli Kati-ystävä päästämään minut taas päiväunille ja sain kerättyä lisää voimia.
Miina-mammakin on niin väsynyt, että ei välttämättä edes herää, kun tissitakiaiset siirtyvät tissityspatjalta takaisin pentulaatikkoon vetelemään sikeitä.
Päivä kerrallaan eteenpäin. Suurin huoleni tällä haavaa on se, että Miina-äiti ei syö kovin paljoa. Mutta onhan Miinalla kerättynä vararavintoa, joka oli tarkoitettu viiden pontevan mopsilapsen ruokkimiseen. Luultavasti Miina käyttää niitä nyt pois. Antibioottikuurikin jatkuu vielä pari päivää, sekin voi vaikuttaa ruokahaluun. Mutta siitä huolimatta Miina hoitaa pentunsa hyvin ja tunnollisesti, meidän oma mopsiäiti.
Pentulaatikon ääreltä Tuula
Miinan laskettuaika ensimmäisestä astutuksesta oli perjantaina 16.5. Miinan lämpö laski 36,4 asteeseen kuitenkin melkein viikkoa aikaisemmin, lauantaina 10.5. Saman päivän aikana lämpö alkoi nousta taas ylöspäin. Oli menossa 57. tiineysvuorokausi. Varauduin siihen, että seuraavana yönä meillä synnytetään. Mutta Miinapa nukkuikin yön tyynen rauhallisesti.
Kun sunnuntaina aamupäivällä lämmön laskemisesta oli kulunut vuorokausi, soitin päivystävälle eläinlääkärille alanko jo huolestumaan, kun synnytys ei käynnisty. Eläinlääkäri kehotti odottamaan vielä iltaan ja soittamaan sitten uudestaan, jos synnytys ei ole alkanut. Ja me odotimme ja odotimme. Muutaman kerran Miina nosti häntäänsä ja peppuansa siihen malliin, että johonkin sattui. Mutta ei petaamista, ei läähättämistä, ei mitään merkkejä avautumisvaiheesta. Vaikka eipä Miina petaillut eikä läähätellyt edellisen synnytyksen aikanakaan syyskuussa 2005.
Sunnuntai-iltana soitin uudestaan päivystävälle eläinlääkärille ja hän kehotti tulemaan vastaanotolle. Keisarileikkaus alkaisi luultavasti olla ajankohtainen. Eläinlääkäri teki Miinalle sisätutkimuksen ja totesi, että kohdun suu ei ole vielä täysin auki. Kohtu oli avautunut n. sormen läpimitan verran. Eläinlääkäri neuvoi minulle, miten tutkia kohdun suun avautumista ja suositteli, että odottaisimme vielä yön yli, josko yön aikana jotain alkaisi tapahtua. Jos pennut eivät syntyisi seuraavana yönä, niin aamulla tehtäisiin keisarileikkaus, koska lämmön laskusta ja nousun alkamisesta oli kulunut jo 1,5 vuorokautta. Niinpä lähdimme takaisin kotiin ja vietimme jälleen rauhallisen yön. Aamuyöllä tutkin, oliko kohtu avautunut. Hiukkasen oli avautumista tapahtunut. Aamulla kello herätti ennen kahdeksaa tekemään sisätutkimusta: kohtu auki. Soitin jälleen lääkärille, jonka vastaanotolla edellisenä iltana kävimme. Minulla oli oksitosiinia jääkaapissa ja eläinlääkäri kehotti minua pistämään sitä Miinalle. Ja jos supistuksia ei alkaisi kuulua, niin leikkaukseen. Eipä auttanut oksitosiinikaan ja raskain mielin pakkasimme kylmälaukun lämpöpulloineen ja lähdimme lääkäriin.
Miina keisarileikattiin siis maanantaina 12.5.2008. Tuloksena viisi mopsilasta; kaksi mustaa poikaa, musta tyttö, fawn poika ja fawn tyttö. Painot 100 - 188 g. Samalla Miinalle tehtiin sterilisaatio. Miina sai 7 päivän antibioottikuurin, Amovet vet 50 mg/ml, 3 ml kahdesti päivässä. (Pyytäkää hyvät ihmiset lääkäriltänne antibiootiksi tuo Amovet, on todella maistuva liuos eikä tarvitse tapella niiden Synulox-tablettien kanssa. Näin niin kuin välihuomautuksena.) Miinan heräillessä odotimme maidon laskeutumista ja kyllähän sitä pikkuisen alkoi tisuleista tullakin niitä puristaessa. Siispä lähdimme vielä vähän pökkyräisen Miina-äidin kanssa kotiin lämpölaukku täynnä mopsilapsia.
Maidon tulo kuitenkin lakkasi kotiin päästyämme. Edes ”lypsäminen” ei auttanut. Niinpä aloin keittelemään vauvoille koiran äidinmaidonvastiketta, jota syötin tuttipullolla ja ruiskulla pienokaisille. Miinaa, joka oli ollut edellisille pennuilleen todella huolehtivainen äiti, ei pentulaatikon elämä jaksanut kiinnostaa pätkääkään. Miina istuskeli surkean näköisenä kauimmaisessa nurkassa mahdollisimman kaukana pentulaatikosta. Miina vaikutti miettivän, kuka kumma on käynyt pyöräyttämässä pennut hänen laatikkoonsa ja mihin hänen vatsansa on kadonnut...
Maanantai-iltapäivällä soitin leikanneelle lääkärille ja kerroin, että maitoa ei tule. Saimme maidon laskeutumisen Primperan 1 mg/ml oraaliliuosta 2,5 ml kahdesti päivässä viiden päivän ajan. Silläkään ei ollut vaikutusta maidon laskeutumiseen ja sinnikkäästi jatkoin pikkuisten pulloruokintaa. Iltapäivällä soi ovikello ja oven takana odotti yllätys: siellä oli meidän vauvoille tissit! :-)) Kasvattajaystäväni Kontinahon Inka tuli Diana-mopsinsa kanssa imettämään meidän vauvoja. Dianalla oli tuolloin vajaan viiden viikon ikäiset mopsivauvat. Emme kuitenkaan saaneet kaikkia vauvoja imemään narttua, vain pienimmän pojan ja mustan tytön. Mutta hyvä näinkin.
Kun pennut olivat 14 tunnin ikäisiä punnitsin ne. Painot olivat laskeneet, mustalla tytöllä eniten, 16 g. Se on paljon pienessä keskosena syntyneessä mopsivauvassa. Otin mustan tytön tehoruokintaan, jotta painon lasku loppuisi ja alkaisi toivon mukaan kääntyä nousuksi. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että minun olisi pitänyt ymmärtää punnita lapsia alusta asti tiuhaan, jotta olisin huomannut tarpeeksi ajoissa painojen huolestuttavan laskemisen.
Yöllä heräsin puolen tunnin nokosilta, jossakin välissä kun on nukuttava. Löysin mustan tytön kuolleena pentulaatikosta. Voi surua, kun pieni lähti mopsienkeliksi 16 tunnin ikäisenä. Myös toinen mustista pojista oli veltto ja kuoleman rajamailla. Yritin elvyttää poikaa hieromalla ja antamalla sokerivettä. Turhaan, pieni poika kuoli minun käsiini kohta siskonsa jälkeen. Iski hirveä paniikki ja hätä muiden pentujen puolesta. Soitin päivystävälle eläinlääkärille onko pennuille mitään tehtävissä, kun maitoa ei edelleenkään tule ja pennut kuolevat käsiin pulloruokinnasta huolimatta. Eläinlääkärin kanssa tuli puheeksi oksitosiini, että se auttaa maitoa laskeutumaan. Minullahan oli sitä vielä yhden pistoksen verran jääkaapissa ja pistin sitä heti Miinalle. Kuten lääkäri puhelimessa sanoi, viiden minuutin kuluttua Miinalta tuli maitoa! Ja saman tien Miina alkoi hoitamaan pentujansa nuolemalla niitä. Tätä Miina ei ollut suostunut aikaisemmin tekemään. Minulta pääsi itku ja sanoin puhelimessa eläinlääkärille, että ”Nyt meillä on Äiti!”
Aloimme tissittämään pentuja tunnin välein. Paljoa ei maitoa kerrallaan mennyt, mutta vähäkin oli arvokasta pienille. Lisäksi maidon tulo lakkasi taas, ja jouduin siirtymään kokonaan pulloruokintaan Silmiä painoi väsy, mutta sen jälkeen, kun olin löytänyt mustan tytön laatikosta kuolleena, tuntui, että en uskalla poistua laatikon ääreltä mihinkään saatikka nukkua. Minun on pakko seurata koko ajan, että Miinan pienokaiset hengittävät. Jossain vaiheessa aamua oli kuitenkin pakko luovuttaa ja ottaa tissitysten välissä pieniä torkkuja.
Tiistaiaamuna menin taas eläinlääkärille hakemaan lisää oksitosiinia maidon laskeutumiseen. Olin reissussa puolisen tuntia ja kun palasin, kaikista pienin, syntyessään 100-grammainen poika, oli veltto ja elottoman tuntuinen. Paino oli laskenut 80 grammaan. Pentu oli kuitenkin vielä elossa ja aloitin elvytyksen, hierontaa ja sokerivettä. Mutta pieni poika kuoli käsiini aika täsmälleen vuorokauden ikäisenä. Silloin tuntui, että minä en enää jaksa. Olin suunnattoman pettynyt itseeni ja omaan osaamattomuuteeni, että en pystynyt pitämään pentujani hengissä. Tuli sellainen olo, että olkoon, menköön loputkin, kun eivät kerta pysy hengissä. Ei jaksa enää... Mutta pakko oli ryhdistäytyä ja alkaa huolehtimaan kahdesta jäljellä olevasta pennusta ja niiden hyvinvoinnista. Olihan meillä vielä jäljellä isoimpana syntynyt musta poika ja toiseksi pienin vaalea tyttö. Pistin Miinalle oksitosiinia, mutta sillä ei tuntunut olevan vielä kovin vaikutusta. Kyselin myös sijaisemoa pennuille ja ystäväni Johanna lupasikin, että voisin tuoda pennut hänen Diiva-bostonilleen, jolla oli tuolloin 10 päivän ikäiset pennut, jos Diiva hyväksyisi meidän käenpoikasemme pesäänsä. Pistin kuitenkin Miinalle vielä oksitosiinia ja kolmas pistos sai maidon kunnolla laskeutumaan. Siispä meidän ei tarvinnutkaan turvautua sijaisemoon.
Tiistaipäivä kului tunnin välein tissitellessä ja välissä pikkunokosia ottaessa. Myöhään iltapäivällä tyttö alkoi tuntua veltolta, heikolta ja kuivalta. Tiesin, että Inka-ystävällä on keittosuolaliuosta ja nesteyttämisvälineet ja soitin Inkan nesteyttämään pentua. Varalta nesteytettiin poikakin. Inka toi mukanaan myös kermaviilistä ja kananmunankeltuaisesta sekoitettua ”äidinmaidonkorviketta”, jota syötimme ruiskulla pennuille. Iloksemme tyttöpentu alkoi piristymään. Inka jäi kanssani hoitamaan pentuja kahden ruokailun ajaksi. Pennut eivät vieläkään oikein osanneet imeä, vaan tissiä piti antaa ”pakkosyöttämällä” eli lypsämällä suuhun varovasti. Olin aivan puhki ja lopussa väsymyksestä ja vastoinkäymisistä. Minulta pääsi hysteerinen itku ja sanoin Inkalle, että minä en jaksa enää tätä yksin. Miehelläni oli työnsä ja hän huolehti meidän muut koiramme, joten en raaskinut häntä vaivata pentuja hoitamaan, vallankin kun se tuntui olevan niin vaikeaa. Ehdotin Inkalle, että hän tulisi koiriensa kanssa meille asumaan muutamaksi päiväksi, sillä nyt todella tarvitsisin osaavaa ihmistä tuekseni. Päätimme kuitenkin, että minun on helpompi lähteä Miinan ja kahden pennun kanssa Inkan luokse kuin Inkan tulla meille kolmen aikuisen mopsin ja viiden pennun kanssa. Niinpä pakkasin tavaraa muutaman päivän poissaoloa varten ja muutimme Inkan luokse Inkan imetys- ja keskoshoitokouluun.
Inkan luona tehohoidossa
Inka teki pennuille hunajavettä (yksi osa hunajaa, yhdeksän vettä), jota annettiin pennuille aina imetyksen alla, jotta jaksaisivat imeä. Myös Nutriplus-geeli annettiin ennen imetystä. Pennut alettiin punnitsemaan ennen syöttöä ja syötön jälkeen, jotta nähtäisiin, saavatko pennut imemällä minkään vertaa maitoa. Annoimme pennuille myös kermaviili-kananmunankeltuais-sekoitusta ja koiran äidinmaidonkorviketta. Pidimme huolen, että jokaisella ruokkimiskerralla pentujen paino nousisi ainakin pari grammaa, koska se toinen gramma oli sitten pissaa ja kakkaa, joka katosi aina Miinan pestessä pentujaan ennen seuraavaa syöttämistä.
Niinpä pennut alkoivat voimistua ja heräillä henkiin. :-) Inka vähätteli omaa osuuttaan pentujen piristymisessä, mutta ilman Inkaa minulla ei olisi nyt yhtään pentua laatikossa, siitä olen aivan varma. Olen suunnattoman kiitollinen Inkalle siitä, että Inkan neuvoilla nämä pienet alkoivat saada elämän syrjästä kiinni, ja että sain olla Inkan luona hoitamassa näitä pikkuisia elämän syrjään kiinni. Hoitelimme Miinan kanssa pentuja Inkan luona vielä keskiviikon ja torstain. Sitten totesimme, että emmeköhän me nyt jo pärjää kotonakin, kun painotkin olivat jo hyvässä nousussa. Ja Inkahan olisi vain puhelinsoiton päässä, jos meillä hätä tulisi.
Raskasta oli vieläkin pentujen hoito. Kun ruokkii tunnin välein pentuja emon tissistä ja lisäruoalla, niin paljoa ei nukkumaan ehdi. Onneksi Heikki huolehti muut koirat, joten sain rauhassa keskittyä pentujen elämän ylläpitämiseen. Olo oli kuitenkin aika zombimainen, olin ollut alkuviikosta saakka kuin koomassa ja toiminut kuin unessa. Itku tuli pienimmistäkin asioista, kuten sellaisesta, että jo tovin sisäsiistinä ollut Tyyne oli pissannut lattialle, kun en ehtinyt viemään ulos ollessani koirien kanssa yksin kotona.
Perjantaina Päivi-ystäväni tuli toviksi hoitamaan pentuja, jotta sain nukuttua ruhtinaalliset parin tunnin yhtäjaksoiset päiväunet. Suunnattoman suuret kiitokset Päiville pentujen hoitamisesta ja minun makoisista unistani. :-) Sen jälkeen alkoi näkyä jo valoa putken päässä; vähänkin pidemmät unet niiden puolituntisten unenpätkien jälkeen tekivät terää ja pentujenkin paino oli hyvässä nousussa. Pennut imivätkin jo ihan reippaasti, vähän täytyi välillä autella, kun uni tuli kesken tissityksen. Mutta mihinpä meillä kiire; pennut ottivat pieniä tirsoja Miina-mamman lämpimillä tisseillä ja jatkoivat kohta syömistä.
Ruokintavälejä pystyi jo pidentämään reippaaseen tuntiin. Pojalle ei välttämättä joka kerta olisi ruoka maistunutkaan, mutta syötin sillekin joka kerta edes vähän mamman maitoa. Lauantaina tuli Kati-ystävä päästämään minut taas päiväunille ja sain kerättyä lisää voimia.
Miina-mammakin on niin väsynyt, että ei välttämättä edes herää, kun tissitakiaiset siirtyvät tissityspatjalta takaisin pentulaatikkoon vetelemään sikeitä.Miina-äiti, musta Micu-poika ja vaalea Neiti Nimetön.
Suunnattoman suuret kiitokset kaikille, jotka ovat tukeneet meitä tämän vaikean viikon aikana. Kiitos niistä monista lohduttavista ja kannustavista sanoista, joita olen saanut sähköpostein, tekstiviestein, mopsipulinassa ja puhelimitse. Kiitos ystävät! Erityiskiitos Inkalle siitä, että nämä kaksi pentuani ovat hengissä. Johannalle kiitos siitä, että olisit ollut valmis lainaamaan meille Diivan tissejä. Päiville kiitos päiväunista, pentujen hoitamisesta ja valokuvista, joita laitan sitten blogiin, kunhan niitä Päiviltä saan. Katille kiitos lauantaipäikkäreistä ja pentujen hoitamisesta.
Päivä kerrallaan eteenpäin. Suurin huoleni tällä haavaa on se, että Miina-äiti ei syö kovin paljoa. Mutta onhan Miinalla kerättynä vararavintoa, joka oli tarkoitettu viiden pontevan mopsilapsen ruokkimiseen. Luultavasti Miina käyttää niitä nyt pois. Antibioottikuurikin jatkuu vielä pari päivää, sekin voi vaikuttaa ruokahaluun. Mutta siitä huolimatta Miina hoitaa pentunsa hyvin ja tunnollisesti, meidän oma mopsiäiti.
Pentulaatikon ääreltä Tuula
perjantai 9. toukokuuta 2008
Kituviikko alkaa
Heipä hei, kanssaodottajat! ;)
Tänään on sitten astutuksesta kahdeksan viikkoa aikaa eli nyt alkaa kituviikko. Mamma sanoo, jotta jos synnytän niin kuin aikaisemmin, niin pennut näkee päivänvalon ensi torstaina. Nähtäväksi jää.. Tänään käytiin taas puntarissa ja painoa on nyt tasan 11 kg. Paino on lisääntynyt astutushetkestä 1,9 kg ja kieltämättä tuo maavara alkaa käydä aika pieneksi...
Tässä vaiheessa tiineyttä pitää nukkua paljon, jotta vauvat kasvaa. Niinhän tuo jo haukottaakin, jotta vetäydynpä iltapäiväunille...
Tänään on sitten astutuksesta kahdeksan viikkoa aikaa eli nyt alkaa kituviikko. Mamma sanoo, jotta jos synnytän niin kuin aikaisemmin, niin pennut näkee päivänvalon ensi torstaina. Nähtäväksi jää.. Tänään käytiin taas puntarissa ja painoa on nyt tasan 11 kg. Paino on lisääntynyt astutushetkestä 1,9 kg ja kieltämättä tuo maavara alkaa käydä aika pieneksi...
Ruoka ei ole järin hyvin maistunut, tai siis kyllähän minä ne normaalit aamu- ja iltaruoat yleensä syön ihan hyvällä ruokahalulla, mutta kun mamma tuputtaa sapuskaa ihan joka välissä, niin niille "väliruuille" pitää välillä vähän nirsoilla. Mutta eiköhän tuo vatsan kasvaminen ja painon nouseminen kerro, että ruokaa on saatu ihan tarpeeksi.
Tällä viikolla pennut on alkaneet jumppaamaan masussa. Mamman lempiharrastuksia onkin tätä nykyä hiplailla mun masua ja tunnustella potkiiko vauvat. Höh, hiplailis vaan omaansa, onhan tuota siinäki mitä hiplailla. ;))
Mamma oikein ihmettelee, miten hyvin olen tiineysajan jaksellut. Viime viikonloppuista vatsatautia lukuunottamatta ei ole oikeastaan mikään vaivannut, pääsääntöisesti kun se ruokakin on maistunut ihan mukavasti satunnaisista ruokahaluttomuuskausista huolimatta. Reippaasti otan vielä muutamia juoksuaskeleitakin, mutta silloin mamma pelkää kyllä, että kellahdan kyljelleni ja alan pyöriä menosuuntaan... =:o Poikani Miskan äippä meinasi, että vatsani on valtavampi kuin edellisiä pentuja odottaessani. Harmi, kun ei ole seisontakuvaa ja kunnon vertailukohdetta sen aikaisiin mittoihin, mutta tässäpä makoilukuva syksyllä 2005 kahdeksan viikon ikäisestä masusta. :)
Tässä vaiheessa tiineyttä pitää nukkua paljon, jotta vauvat kasvaa. Niinhän tuo jo haukottaakin, jotta vetäydynpä iltapäiväunille...
Vatsaansa vielä vähän kasvatellen
Miina, the Mamma
tiistai 6. toukokuuta 2008
Masu on KOMIA! :)
Mopsis!
Mamma napsi eilen pari kuvaa, menossa oli 53. tiineysvuorokausi ekasta astutuksesta. Ja toista viikkoa pitäisi tuota reppua vielä kasvattaa. =;o Olo ei ole nyt niin tukala kuin viime viikolla, kun sää viileni. Ollaan taas lenkkeillä rimputeltu ihan reippaasti. Viikonloppuna vaivasi vatsatauti, ruoka ei maistunut, maha lorisi ja tortut oli paremminkin sinappia kuin torttuja. ;) Vaan nyt on onneksi sekin jo ohi ja sunnuntai-illasta saakka oon syönyt ihan normaalisti hyvällä ruokahalulla.
Enpä ole muuten nukkunut siellä pentulaatikkosani, vaan mamman jalkopäässä mamman vuoteella. ;) No viime yönä kävin ottamassa pikku tirsat laatikossa, kun mamman pedissä tuli niin kuuma. Kissa siellä laatikossa pääasiassa asustelee, ja Tyyne..
t. Miina ja reppu
Mamma napsi eilen pari kuvaa, menossa oli 53. tiineysvuorokausi ekasta astutuksesta. Ja toista viikkoa pitäisi tuota reppua vielä kasvattaa. =;o Olo ei ole nyt niin tukala kuin viime viikolla, kun sää viileni. Ollaan taas lenkkeillä rimputeltu ihan reippaasti. Viikonloppuna vaivasi vatsatauti, ruoka ei maistunut, maha lorisi ja tortut oli paremminkin sinappia kuin torttuja. ;) Vaan nyt on onneksi sekin jo ohi ja sunnuntai-illasta saakka oon syönyt ihan normaalisti hyvällä ruokahalulla.
Enpä ole muuten nukkunut siellä pentulaatikkosani, vaan mamman jalkopäässä mamman vuoteella. ;) No viime yönä kävin ottamassa pikku tirsat laatikossa, kun mamman pedissä tuli niin kuuma. Kissa siellä laatikossa pääasiassa asustelee, ja Tyyne..
t. Miina ja reppu
lauantai 3. toukokuuta 2008
Pentulaatikossa on elämää! ;)
Juu ei sentäs vauvoja vielä, tai no, onhan se tuo Salli kai niin ku iänkaiken mun pikku vauvani. ;) Mamma siivos makkarin, vuoras lattian (Leenalle isot kiitokset rakennusmuovista, oli ihan passelikin) ja kokosi pentulaatikon. Ja tietty Sallin piti tulla sitä mun kans testaamaan.. Tyyne kasseli vähän, että kärsisköhän hänenkin tulla... ;) No Tyyne meni sitten sen jälkeen, kun me Sallin kanssa lopetettiin tuo testaus.
Mamma teki itelleen vielä vuoteen tuohon lattialle pentulaatikon viereen, niin ei tarvii minun enää vyöräytyä ison vatsani kanssa sänkyyn. Saas nähdä kuinka hyvin se tuolla laatikossa nukuttaa. ;)
Ensimmäistä pentulaatikkoyötään ootellen
Miina
Kymppikerholainen :)
Mää oon sitte kymppikerholainen nyt. ;) Kymppi on mennyt rikki kuluneen viikon aikana ja vaaka näytti tänään painoksi 10,4 kg.
t. Miina, yli kympin tyttö ;)
t. Miina, yli kympin tyttö ;)
perjantai 2. toukokuuta 2008
Seitsemän viikkoa täynnä
Huh hellettä, kun se vain jatkuu! Ei tässä meikämamma jaksa enää lenkkeilläkään, häthätää pissat jaksaa nakata tien poskeen. Onneksi tästä repusta pääsee eroon ennen kunnon kesähelteitä.
Nyt on siis seitsemän viikkoa ekasta astutuksesta, tiineysvuorokausia 49 kasassa. Käytiin sitten kuvailemassa masua ulkosalla, kun on tosiaankin lämmin. Mamma ei muistanut minua aamutouhuhötäkässä punnita, mutta yritetään muistaa puntaroida huomissa aamuna. Käsikopelolla se sanoo, että painoa on tullut taas viikossa ihan reippaasti lisää. ;)
Nyt on siis seitsemän viikkoa ekasta astutuksesta, tiineysvuorokausia 49 kasassa. Käytiin sitten kuvailemassa masua ulkosalla, kun on tosiaankin lämmin. Mamma ei muistanut minua aamutouhuhötäkässä punnita, mutta yritetään muistaa puntaroida huomissa aamuna. Käsikopelolla se sanoo, että painoa on tullut taas viikossa ihan reippaasti lisää. ;)
Ruokahommat on välillä vähän tökkineet, on tullut jätettyä sapuskaa tai sitten ruoka on jäänyt kokonaan koskematta. Mutta nou hätä, sitä kuitenkin tuputetaan tätä nykyä vähän väliä kirsun eteen, että ei tässä nälkään kuolla. ;) Tänä aamuna mamma laittoi aamuruokaan mulle pikkulirauksen Antepsinia, kun arveli, että närästäisköhän mulla. Miina tietää, muttei kerro. ;)
Viikonlopun ohjelmassa on kuulemma pentuhuoneen (lue: makuuhuoneen) perusteellisempi siivous ja pentulaatikon kokoaminen. Sais tuo mamma kyllä tehdä itsellensäkin pedin siihen pentulaatikon viereen, kun alkaa mulla olla tuo sänkyyn kiipeäminen jo aika työn takana, vaikka sinne portaat meneekin.
Tämä tällä erää, palaamme asiaan, kunhan äiskä muistaa puntaroidat meidät. ;)
t. Miina-mamma
tiistai 29. huhtikuuta 2008
Huh hellettä ja tätä masua!
Masulla on menossa 47. tiineysvuorokausi. Reppu alkaa jo painaa niin, että äskettäin meinas loppua kunto päiväpissalenkillä. =:o Vaan onpa tuota lämmintäkin ulkona +17, että tietysti sekin vaikuttaa. Mutta varmasti ne nuo meikätytön lenkit alkaa nyt lyhentyä, käykööt nuo Salli ja Tyyne rimputtelemassa reippaasti pidempiä lenkkejä.
Hauskaa vappua kaikille!
t. Miina-mamma
Tässä mää rellotan eilen illalla äiskän sylissä masuineni. ;)
Hauskaa vappua kaikille!
t. Miina-mamma
perjantai 25. huhtikuuta 2008
Kakskolmasosaa jo takana!
Tänään on 43 vuorokautta ekasta astutuksesta. Masu sen kun paisuu! Vielä pitäis kolmisen viikkoa reppua kasvattaa eli 2/3 tiineydestä on jo takanapäin. Painoa oli tänä aamuna 9,9 kg eli paino on noussut viikossa 400 g. =:o Syöttääköhän mamma mulle liikaa tuota pentunappulaa... Tosin oon kyllä yrittänyt itsekin pitää vähän linjoistani huolta; en läheskään aina syö kaikkea, mitä mamma mulle laittaa, vaan Salli ja Tyyne käyvät sitten siivoamassa ruokakuppini. Jesse-kissalla on kans kissanpäivät, kun käy pentunappulavarkaissa minun ja Tyynen ruokakupeilla. Siinä meillä 17-vuotias pentu, ehhehhee... ;)
Reippaasti jaksan vielä lenkilläkin hölkätä, siis mopsihölkkävauhtia, ei ihmissellaista. Mutta pikkuhiljaa alkaa tuo pömpeli painaa sen verran, että tahti alkaa hiljetä ja lenkitkin lyhetä.
Äiskä luuli viime yönä jo, että oon alkanut synnyttään, kun iskä kysyi siltä keskellä yötä, että kauanko mopsin synnytys kestää. ;D Äiskä kelas unenpöpperöissään mielessänsä, että ei ainaskaa kolmea viikkoa, että en saa vielä synnyttää!
Kohtapuoliin on matokuurin aika ja samalla saa kuurin muutkin öttöset tässä huushollissa. Saadaan varmaan maksamakkaraan paketoitua matolääkettä. ;)
Mutta, pitemmittä puheitta, saanen ylpeänä esitellä masuni, kuusi viikkoa tätä on nyt kasvateltu.
Reippaasti jaksan vielä lenkilläkin hölkätä, siis mopsihölkkävauhtia, ei ihmissellaista. Mutta pikkuhiljaa alkaa tuo pömpeli painaa sen verran, että tahti alkaa hiljetä ja lenkitkin lyhetä.
Äiskä luuli viime yönä jo, että oon alkanut synnyttään, kun iskä kysyi siltä keskellä yötä, että kauanko mopsin synnytys kestää. ;D Äiskä kelas unenpöpperöissään mielessänsä, että ei ainaskaa kolmea viikkoa, että en saa vielä synnyttää!
Kohtapuoliin on matokuurin aika ja samalla saa kuurin muutkin öttöset tässä huushollissa. Saadaan varmaan maksamakkaraan paketoitua matolääkettä. ;)
Mutta, pitemmittä puheitta, saanen ylpeänä esitellä masuni, kuusi viikkoa tätä on nyt kasvateltu.
Jatkamme paisumista.
t. Miina-mamma
perjantai 18. huhtikuuta 2008
Viisiviikkoismasu kuulumisien kera
Viisi viikkoa ekasta astutuksesta. Syöntihommat on meitsillä vähän tökkineet viimeisen viikon ajan, ruoka maistuu parhaiten illasta. Nyt on siirrytty ihan pentunappulaan kotiruoan lisänä. Paino on noussut viikossa 300 g. =:o Eli nyt vaaka näyttää 9,5 kg. Masu on pyöristynyt enemmän tuonne sivulle kuin alaspäin. ;)
Ja sitten ne pakolliset poseeraukset. ;) Ei millään jaksais kyllä poseilla nyt....
No ok, jos mää sitten nyt sen yhen kuvan verran jaksan poseerata..
Paree ottaa ihan vaan tälleesti rennosti... ;)
Äiskä aitasi jo viime viikonloppuna sohvat ja sängyt, tosin eipä mulla mitään hinkua ole sohvalle hypätäkään. Pitää nääs varoa noita vauvoja masussa. ;) Ja sänkyyn menee jalkarahista tehty porras. Yöt nukkua pötkötetään tietty entiseen malliin sängyssä, mutta päivällä siellä ei hypätä. Myös yksinoloon on liitetty sellainen lisävarovaisuusefekti, että minä jään killin kanssa makkari-eteis-keittiö-osastolle, kun Salli ja Tyyne ovat tuolla itäsiivessä olohuoneessa, milloin ollaan keskenään kotona.
Ultrassa ei olla käyty, kun tuo masu on niin selkeästi alkanut kasvamaan. Viimeksikin ultrassa näkyi 3 - 4 ja kuus tuli. Että jänskätetään lukumäärää loppuun saakka.
t. Miina ja masuasukit
lauantai 12. huhtikuuta 2008
Siemenet on itäneet :)
Heipä hei, hyvää iltaa, Miina-mamma seikkailee taas... (mukaellen Nalle Luppakorvaa ;)) )
Elikkäs, enhän minä voi jäädä yhtään "huonommaksi" kuin tuo tyttärentytär Tyyne, joka bloggaa säännöllisesti. ;) Ja mulla on nyt hyvä SYY, miksi aloittaa blogin pito. ;)
Minähän heilastelin tuossa maaliskuun nimiin yhden komean mustan uroksen kanssa. Oli se kyllä villiä rakkautta se! Ja kaikellahan on seuraamuksensa.. Eli nyt masu kasvaa ja tisut turpoaa... ;) Vaikka olen jo varmaan kolmen viikon ajan näyttänyt mammalle omasta mielestäni selkeitä tiineyden merkkejä (laiskuus, läheisriippuvaisuus, rauhallisuus, tyyneys...) niin tänään se vasta sen kunnolla uskoi, kun minua kuvasi. Eka kuva on viikko jälkeen astutuksen, jälkimmäinen otettu nyt, kun astutuksesta on kulunut neljä viikkoa.
Mää en olis millään viitsinyt ja jaksanut enää poseerata kameralle, joten tuo tänään otettu kuva ei ole mitenkään edustava. Hämäräkin se on, kun lisäsalaman patterit sanoivat yhteistyösopimuksensa just irti. Mutta pääasia siitä näkyy (eli masu ja tisut ;)) )
Elikkäs, enhän minä voi jäädä yhtään "huonommaksi" kuin tuo tyttärentytär Tyyne, joka bloggaa säännöllisesti. ;) Ja mulla on nyt hyvä SYY, miksi aloittaa blogin pito. ;)
Minähän heilastelin tuossa maaliskuun nimiin yhden komean mustan uroksen kanssa. Oli se kyllä villiä rakkautta se! Ja kaikellahan on seuraamuksensa.. Eli nyt masu kasvaa ja tisut turpoaa... ;) Vaikka olen jo varmaan kolmen viikon ajan näyttänyt mammalle omasta mielestäni selkeitä tiineyden merkkejä (laiskuus, läheisriippuvaisuus, rauhallisuus, tyyneys...) niin tänään se vasta sen kunnolla uskoi, kun minua kuvasi. Eka kuva on viikko jälkeen astutuksen, jälkimmäinen otettu nyt, kun astutuksesta on kulunut neljä viikkoa.
Mää en olis millään viitsinyt ja jaksanut enää poseerata kameralle, joten tuo tänään otettu kuva ei ole mitenkään edustava. Hämäräkin se on, kun lisäsalaman patterit sanoivat yhteistyösopimuksensa just irti. Mutta pääasia siitä näkyy (eli masu ja tisut ;)) )
On tuo mamman ilmekin tuossa jälkimmäisessä kuvassa sitä luokkaa, että näkeehän sen hulluna oottavan pieniä mopsivauvoja. Ja puhun siis nyt tuosta MUN ihmismammasta, en itsestäni. ;)
Nyt on siis 30. tiineysvuorokausi ekasta heilastelusta menossa. Äiskä on alkanut tarjoamaan mulle pikkuhiljaa pentunappulaa aikuisnappulan seassa. Ja niin hyvää kuin se pentupapana onkin, niin tietysti just tähän saumaan iski sitten pienoinen ruokahaluttomuus... Mikä on erittäin harvinaista minun kohdallani. ;)
Mutta täältä blogistapa voitte sitten seurailla onnellisen odotukseni edistymistä ja saatte välillä varmasti masukuvia ihmeteltäväksenne. ;) Ja jos kaikki menee hyvin ja onnea on matkassa, niin toukokuun puolessa välissä täältä löytyy sitten vastasyntyneiden masuasukkien kuvia. :))
t. Miina, onnellinen odottaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
