torstai 29. toukokuuta 2008

Taistelu on päättynyt

Eipä ole ollut aikaa kirjoitella blogiin, pennut veivät ajan niin totaalisesti.

Viikon ikäisenä Micu-poika aloitti antibioottikuurin, koska oli epäilys, että on hörpsäissyt maitoa väärään henkeen. Antibioottina jo Miinallakin ollut Amovet, annoksena 0,08 ml kahdesti päivässä. Micu kuitenkin vain tappeli tissin syöntiä vastaan, tirpotti nokka taivasta kohti eikä hieromiset ja uittamiset juurikaan auttaneet ruokahalun herättämiseksi. Pojan voimat alkoivat pikkuhiljaa hiipua. Micu nukkui pois lauantaina 24.5. klo 23, minun käsiini, toista tuntia kestäneen elvytyksen jälkeen. Elli-tyttö jäi yksin.

Elli oli reipas ja teerevä, söi hyvin. Sunnuntai-iltaan saakka. Silloin alkoi tissin näpistely, paino kuitenkin oli vielä noususuunnassa. Maanantaita vasten yöllä en saanut Elliä syömään nimeksikään ja neiti alkoi tirpottaa nenu taivasta kohti niin kuin veljensäkin muutama päivä aikaisemmin. Eli todennäköisesti maito oli mennyt väärään rööriin ja seurauksena hengitystietulehdus. :( Maanantaiaamuna soitto leikanneelle lääkärille ja antibioottia kehiin, nyt pyysin Synuloxia, kun ei se Amovet pikkupoikaa näyttänyt auttavan. Koska maidon menekki oli nyt jotensakin vähäistä, lypsin Miinan tissimaitoa pakkaseen pieniin ruiskuihin ja jääpalarasiaan.

Ellin ruokahalu alkoi palata ja painokin nousta, Synulox vaikutti tehoavan pöpöseen. Antibioottikuurin toisena päivänä paino nousi jo 16 g. Illalla alkoi sitten taas tissin näpistely eikä tissi kelvannut imettäväksi. Painon nousu syöntikerralla oli gramman, parin luokkaa. Yöllä tissiteltiin kahdesta kolmeen, tuloksena pipetistä pari lisägrammaa, kun ei tissi kelvannut. Neiti oli syönyt koko päivän n. kolmen tunnin välein, tiuhempaan oli tissiä turha tarjoilla, ei se kelvannut. Siispä laitoin kellon soimaan aamuksi kuudeksi, silloin olisi taas antibiootin antamisen aikakin. Kun aamulla heräsin kellon soittoon, ei pikkuinen Elli herännyt enää tissille. Elli oli kuollut todennäköisesti heti kello kolmen tissityksen jälkeen.

Tämä tarina oli tässä. Miina-äiti voi onneksi hyvin, nuoli molempia menetettyjä pentujaan vielä niiden poisnukkumisen jälkeen, niin ei ole tarvinnut kadonneita pentuja etsiä. Nyt, pari vuorokautta viimeisen pennun menettämisen jälkeen, Miina vaikuttaa pirteämmältä kuin pentuja hoitaessaan. Miina on viisas mopsiäiti, Miina tiesi varmasti enemmän kuin me ihmiset osaamme arvellakaan. Miina tiesi ehkä senkin, miten tässä lopulta käy?

Kiitos kaikille, jotka ovat myötäeläneet ja tukeneet meitä tänä aikana ja ottaneet osaa suurtakin suurempaan suruumme. Iso kiitos.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuli itku kun tämän luki :(
Niin lähtivät pienet mopsivaavit paremmille metsästysmaille.
Osanottoni ja teille voimia.
Miinalle rapsut kun jaksoi taistella pentujensa kanssa.
Emma

Anonyymi kirjoitti...

:'( Voimia Tuula. Todella surullista, että pikkuinen Ellikään ei jaksanut nähdä tätä maailmaa...

Mia Peltoniemi kirjoitti...

Voi hyvänen aika, miten huono tuuri tämän pentulauman kanssa olikaan, voimia ja jaksamista :(
en aamusella kerinnyt lukea koko tarinaa ja elin uskossa, että kaksi tuhisiaa on jäljellä.

Pojat kirjoitti...

Tuula, isot halit sinulle kaiken tämän jälkeen ja Miinalle myös. Olette joutuneet kestämään enemmän kuin kenenkään kohdalle soisi. En osaa nyt muuta kirjoittaa, kun alkoi itkettää...

Terv. Päivi

Pojat kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Voi mikä tarina :( Itku tuli lukiessa.
Kovasti voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Tuula että jaoit tuskallisen kokemuksesi meille muillekin. Itku pääsi kun luin pentujen selviytymistaistelua nyt useampi kuukausi tapahtuneen jälkeen googlen tänne heittämänä.. Paljon voimia ja jaksamista syksyyn teille, sekä Valoisamman tulevaisuuden toivotukset! ..Ja paljon rapsutuksia urhealle äipälle :')

Anonyymi kirjoitti...

Täällä parutaan... Voi teitä!:'(

Anonyymi kirjoitti...

Good dispatch and this mail helped me alot in my college assignement. Say thank you you for your information.

Anonyymi kirjoitti...

Easily I to but I dream the list inform should secure more info then it has.